Les Chandelles ...

Uusi vuosi alkoi heti matkustamisella ja vaikka tulimme juuri Portugalista, oli meillä jo olemassa seuraavan matkan liput Tammikuun viikonlopun reissuun. Tavattiin noin vuosi aikaisemmin pariskunta Wildclubilla, joiden kanssa synkkäsi hyvin ja pienen tauon jälkeen tavattiin uudestaan heidät illallisella. He kertoivat käyneensä Pariisissa ja nähneensä siellä kaikenlaista yöelämää. 
Koska olemme Birgitin kanssa aina avoimia uusille jutuille, niin olisi ollut tyhmää jättää tuommoinen huomioimatta ja siitä tulikin ajatus lähteä yhdessä viikonlopun viettoon Ranskaan.
Tämä oli meille molemmille eka kerta Pariisissa ja mikä mahtava fiilis oli kävellä pitkin Pariisin katuja :) Kaikki nämä pienet askartelu pajat ja kahvilat olivat kuin suoraan elokuvista. Heti pisti silmään valtava ero Virolaisten, Suomalaisten ja Ranskalaisten miesten pukeutumisen välillä. 
Meillä miehet ovat pukeutuneet useasti mustaan tai tummaan asuun. Ranskalaiset miehet pukeutuvat värikkäämmin ja käyttävät värejä jopa enemmän kuin naiset :) Voisi kyllä sanoa, että puolet miehistä olivat kuin suoraan muotilavalta. Ei siis voi sanoa, että täälläpäin ei olisi hyvin ja hienosti pukeutuneita uroksia, mutta miehenä voin sanoa että on siinä merkittävä ero  ;)
Menimme perjantai illaksi Pariisiin, jotta voisimme aloittaa yöelämään tutustumisen.
Tiedossa olivat kaksi eri klubia ja päätimme aloittaa siitä, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt.


Ravintola

Klubin nimi oli "Les Chandelles". Kyseessä on erittäin hienostunut paikka. Itse asiassa se ei ollutkaan pelkkä swinger klubi, vaan enemmän sellainen kolme yhdessä paketti: ravintola, yökerho ja aikuisten leikkipaikka.
Verrattuna meihin, ovat ranskalaiset hieman erilaisia ja hyvä esimerkki on siitä, että he saattavat käyttää kyseistä klubia myös ihan rauhassa keskellä päivää. Esimerkiksi jos on tauko töistä, niin silloin voi vapaasti pyörähtää klubilla ja järkätä vaikka pikapanon sinne :) 

Meillä luultavasti asiat hoidetaan jossain hotellissa tai ties missä :) Olisi mukava lounaan jälkeen nauttia vähän jälkiruoasta ennen kuin palaa takaisin toimistolle .
Mutta me emme menneet sinä iltana ravintolaan vaan klubille ja sinne myös pääsimme sisään. Koska klubi on erittäin suosittu, he valitsivat asiakkaansa huolella. Meille kai kävi tuuri, koska portsari pienen tutkinnan jälkeen päästi sisään. Naisille vaatimuksena korkokengät. 


Kultainen porras


Vastaanotto oli tosi neutraali ja siitä ei heti kyllä olisi voinut päätellä, että mikä paikka on kyseessä, mutta kun siirryimme kerrosta alemmaksi, tilanne muuttui. Rappuset alas olivat aivan eri maailmasta. Kultaa, kultaa ja vielä kerran kultaa ... Lattia, seinät ja katto olivat pelkkää kultaa. Klubin tilat olivat taas melkein kaikki punaisella sametilla verhoiltu, mikä näytti tosi siistiltä. Heti alakerrassa oli iso tanssilattia ja sen läheisyydessä sopivasti baari. Lähdimme kävelemään vielä eteenpäin ja törmäsimme pimeään käytävään, josta oli käynti pienempiin seksi huoneisiin/tiloihin. Huomasi kyllä että joku on panostanut ja tehnyt klubin oman maun mukaan. Myönnetään, että tyyli oli niin meidän kuin vaan voi olla :) 
Alussa leikki alueella ei ollut paljon toimintaa, mutta vähän ajan kuluttua ihmiset alkoivat kerääntyä takahuoneisiin.
Etsittiin paikka sohvalta, ihan tanssilattian vierestä ja seurattiin millaista  porukkaa oli paikalle tullut. Meidän naiset näyttivät upeilta ja puhe siitä, että ihmiset valitaan huolellisesti klubille piti paikkansa. Siellä oli oikeasti jotenkin keskivertoa kauniimpia ihmisiä. Se, mitä me ei oltu aikaisemmin nähty, oli mimmien välinen "kaksintaistelu" :D En siis tarkoita, että joku olisi käyttänyt fyysistä väkivaltaa tai jotain vastaavaa vaan huomattiin erittäin kaunis nuori neito tanssilattialla yksin. Kaikki suorastaan tuijottivat häntä ja kyllähän sen huomaa jos ihminen nauttii siitä. Hetken kuluttua hänen viereensä ilmestyi toinen kaunis mimmi ja siitä se lähti ... Nyt molemmat seurasivat silmäkulmasta, miten yleisö reagoi ja seksikäs tanssityyli muuttui tosi kuumaksi :) Pelkkää nautintoa, ei voi muuta kyllä tässä tapauksessa sanoa. Emme tiedä, kumpi voitti, mutta tiedän, että me kaikki yleisössä voitettiin. Vaikea selittää, pitää olla paikan päällä tai vähintään nähdä kuvia, mitä ei valitettavasti ole :(
Kun alkulämmittelyt oli tehty, siirryimme kahdestaan Birgitin kanssa yhteen leikkiluolaan. Se siis oikeasti oli luola, koska sisäänpääsy oli pyöreästä lattian tasolla olevasta reiästä.
Pian meidän luoksemme tuli eräs pariskunta. He kuulemma halusivat leikkiä kanssamme. Ilman muuta sanottiin kyllä, koska molemmat näyttivät erittäin kuumalta. Saman tien riisuttiin vaatteet. Valitettavasti puuhailu jäi kesken, koska mä en vaan pystynyt. Yleensä ei ole mitään semmoisia ongelmia, mutta kun sillä mimmillä oli paha tapa pitää ääntä jo ennen kuin sain itseni edes työnnettyä mihinkään. Olen nähnyt tai pikemminkin kuullut tämän kaltaista ääntelyä vain pornoleffoissa. Koska se ei ollut lähellekään aitoa, en vaan pystynyt. Ihmiset älkää olkaa feikkejä ! ;) Tällä kertaa se oli kyllä hänen menetyksensä, koska olisin voinut panna häntä. Paljonkin varmaan :D Birgit toki huomasi, että mä en osallistu ja lopetti myös saman tien.
Uudestaan pienelle kiertueelle, kunnes törmättiin yhteen pariskuntaan, joka tarttui kädestä ja vei meidät takaisin takahuoneeseen. Oli yllätys, kun pariskunta häipyikin ja ojensi meidät toiselle pariskunnalle, joka oli jo sängyssä. Vaikka huone oli pimeä, huomasi, että nainen näytti huippumallilta. Miestä puolestaan ei heti nähnyt niin hyvin. Alettiin puuhailla heidän kanssaan, kunnes Birgit kuiskasi vierestä, että toi mies on erittäin vanha. Niin hän tosiaan olikin. Vaikka minulla kävi tuuri, kun kohdalle osui nuori kaunis mimmi, Birgitille osuikin varmaan hänen vaarinsa ikäinen mies. Häivyimme saman tien...
Koska päivä oli ollut pitkä, alkoi olla rauhallisempi fiilis. Käveltiin vielä takaisin baarille. Siellä meidän kimppuumme hyökkäsi uusi pariskunta. Hyökkäsi on oikea sana, sillä tapa toimia kyseisellä klubilla oli sellainen, että ei mitään armoa. Jos toisesta pariskunnasta pidettiin, silloin toimittiin saman tien. Juteltiin tämän viimeisimmän parin ehkä pari minuuttia, kunnes he ehdottivat vielä kerran leikkihuonetta. Kerrottiin, että oltiin juuri tultu sieltä ja tarvittiin tauko, johon he vastasivat, että juurihan teillä oli tauko tässä jutellessa:D
Kysyin, sopiiko Birgitille, ja palasimme takaisin pimeälle alueelle :) Birgitin onneksi mies ei jaksanut kovin kauan. Minun onnekseni nainen puolestaan oli kestävämpi puoli siitä parista. Pantiin varmaan tunnin verran, kunnes mies alkoi jo kysyä vierestä, että "Hei, miten kauan joku voi jaksaa?" :)
Ensimmäinen iltamme päättyi siihen ja mentiin takaisin asunnolle. En ole vielä kertonut, miltä asuntomme näytti. Tässä olisi pari kuvaa, mitkä ehkä antavat käsityksen asiasta. Kyseessä oli hieno, valtavan iso vanhan ajan asunto, missä oli kaksi erilaista makuuhuonetta, keittiö ja tilava olohuone.


Nallekarhut
Seuraavan illan suunnitelma oli illallinen kämpällä ja vierailu seuraavalla klubilla. Päivällä käytiin ensin Birgitin kanssa tarkistamassa, onko Eiffel-torni paikallaan ja onko Mona Lisa vieläkin Louvren museon seinällä ;) Ne olivat niin kuin pitikin ja meidän pakollinen turisti kierroksemme oli sillä hoidettu. Paluumatkalla kämpälle huomattiin vielä yksi kauppa, minkä vaate ikkunassa näin yhden alusasusetin, minkä halusin Birgitille. Se on aivan täydellinen Himos-reissuille :)



Tytöt meikkaa ...

Illallisen jälkeen tytöt alkoivat valmistautua klubia varten, mitä miehet saivat innolla seurata vierestä. Ei missään vaiheessa kyllästyttänyt katsoa näitä kahta kaunista ... Meidän perinteinen ranskalainen parveke otettiin myös käyttöön ja silloin ymmärsin, mihin näitä parvekkeita ylipäänsä tarvitaan :) 





Kadulla tykättiin
 
Koska tunnelma oli kuuma, parveke oli ainoa paikka, missä tytöt sai edes vähän jäähtymään :D
Meidän sen illan kohde oli klubi nimeltään Overside. Se on kuulemma Pariisin toiseksi paras swingerklubi.  Sinne ei ollut mitään sisäänpääsyvaatimuksia.
Niin kuin edellisenkin illan klubi, oli tämäkin vähän  sivussa tai "piilossa", koska eihän näillä paikoilla ole mitään mainoksia.  
 

Ainut merkki klubista
 





Ainoa, mikä huomattiin taksista noustessa, oli tilapäinen "Overside"- kyltti. Ohjeet perille olivat netissä ja paikka löytyikin niiden avulla helposti.
Klubi muistutti yökerhoa tai baaria. Tehtiin pikaisesti kierros ja huomattiin heti, että tämä paikka ei vain ole meille. Istuttiin hetkeksi sohvalle, mistä nähtiin melkein kaikki ihmiset klubilla. Meidän neljän mielipide oli yhteinen EI. Kaveripariskuntamme kertoi, että kun he olivat viimeksi, heillä ei ollut mitään tietoa edellisen illan hienosta paikasta. Tämän vuoksi he eivät olleet osanneet odottaa näin uskomattoman suurta tasoeroa. Jos olisimme olleet tässä toisessa paikassa edellisenä iltana, se ei olisi ehkä tuntunut niin pahalta. Nyt tiesimme, että parempi paikka on vain kivenheiton päässä. Päätimmekin heti lähteä takaisin edellisillan klubille. Taas kävi tuuri, päästin saman tien sisään. Vaatetus oli ilmeisesti onnistunut :)
Kaikki oli täsmälleen kuin perjantaina ja tuttuun tapaan aloitettiin tanssilattian vierestä. Toisena päivänä ei kuitenkaan vaan jaksa :D Jos olisimme vielä kaksikymppisiä, olisi ehkä ollut toisin, mutta enää ei vaan jaksa bilettää illasta aamuun ja toisinpäin :) Pyörittiin klubilla hetki, mutta ei kovin kauaa.
Pariisi on helppo vetää yhteen. Jos haluatte nähdä ja tuntea, miten muodin pääkaupungissa toimitaan, ei kuin ostamaan lentolippuja;) Meidän suositus on Les Chandelles- klubi, mistä saa lisätietoja täältä.
Seuraava seikkailu, mistä kerron vielä lyhyesti, on omat bileemme, mitkä järjestettiin Virossa. Suomessahan näitä kaikenlaisia tapahtumia on ainakin kerran kuussa, tai jos ollaan rehellisiä, useamminkin :) Viron puolella taas tosi harvoin jos ollenkaan. Nekin, missä ollaan oltu, ovat olleet aika kehnoja. Viron kansa on pienempi ja aihe ei ole varmaankaan vielä kovin suosittu.
Mutta ei se mitään. Jos kukaan muu ei järjestä, sitten täytyy tehdä itse ;) Vuokrattiin  upea kartano Tallinnan lähistöltä. Kun kerran haluttiin laatua, järjestettiin ilta huolellisesti. Mukana oli esiintyjiä, jotka eivät yleensä esiinny julkisesti. Heille tanssiminen on enemmän harrastus ja illassamme he suostuivat esiintymään vain, koska siinä oli haastetta. He ovat taideihmisiä ja esittivät koko numeron alusta loppuun alasti :) Ryhmässä oli yhteensä kolme upeaa naista ja yksi mies, joka näytti mallia, kuinka mies voi tanssia ;)  Näin upeaa numeroa emme Birgitin kanssa edes osanneet toivoa ja kaikki muutkin olivat yhtälailla innossaan heistä. Tämän tanssiesityksen lisäksi mukana oli vielä tankotanssija, joka oli kuin liimattu tankoon kiinni :) Luonnollisesti löytyi myös leikkihuone, jota ei tosin kovin paljoa käytetty. Varmastikin siksi, kun kyseessä oli vasta ensimmäiset bileet ja ihmiset eivät oikein uskaltaneet lähteä puuhastelemaan.
Kuvia ei valitettavasti ole, koska meillä oli tiukka kännykkä kielto niin kuin aina ;)

Pariisin seikkailu on merkittävä erikseen, koska asu minkä Birgit siitä reissusta (söpöt pinkit nallekarhut) sai aikaiseksi hänen fani sivun nimimerkin. Eli siitä syntyi "Pinkbearbirgit" ja jos joku halua katsoa sieltä tuhmaa sisältöä tai jutella Birgitin kanssa, niin linkki sivulle on tässä: LINKKI

Syksystä uuteen vuoteen ...

Pitkään on ollut tauko tässä meidän seikkailujen blogissa ja nyt olisi kyllä viimeinen hetki kerätä itseni, koska tarinoita on kertynyt melkein parin vuoden verran jo :) 
Päätin, että tästä seuraavasta julkaisusta tulee semmoinen yhteenveto aika monesta tapahtumasta 2017 vuoden puolelta. Palataan aluksi ihan siihen 2017 kesän loppuun, kun oltiin taas Wildclubilla. Tuttuun tapaan, siellä on elokuussa klubin synttärit ja näihin on vähän niin kuin pakko osallistua :) Tai no ei siis mikään pakko, mutta kun meillä on paljon tuttuja siellä silloin, niin olisi se harmi jäädä pois siitä illasta.


Koska kyseessä ovat klubin synttärit, eivätkä teema bileet, sitten siihen ei myös tarvittu erikseen mitään erikoisempia asuja ja näin mentiin ihan perus setillä. Minulla oli punainen paita, musta rusetti ja mustat bokserit, Birgit valitsi punaisen alusasu setin ja mustat korkkarit.
Niin kuin sanoin oli tuttuja joka paikassa :) Välillä ihmetellään, että miten näin lyhyessä ajassa voi tavata niin monta kiinnostavaa ihmistä. Uskomatonta, mutta totta ! Kaikkien kanssa ei kyllä olla leikitty, mut ainahan voi vaan jutella tai muutenkin pitää hauskaa. Kyllä se on tullut hyvin selväksi, että paneminen ei ole varmasti tärkein tässä meidän vähän "hämärässä" maailmassa.
Ilta klubilla meni muuten niin kuin aina, eli perus meininki.

Wildclub illan jälkeen meitä odotti reissu Ibizalle, mikä on kans semmoinen ns. "pakko" juttu :) Ei siis vaan me molemmat tykätään kovasti koko saaresta ja ei mitenkään haluta missata tätä reissua kerran vuodessa. Tällä kertaa oltiin etukäteen vähän suunniteltu myös kuvausta rannalla ja tarkoitus oli saada Birgit nakuna kameran eteen. Ammattikuvaaja ehdotti nakurantaa ja siihen me kolmestaan sitten päätyttiin. Meni ehkä pari tuntia ja kuvia saatiin semmoinen vähintään 700 kpl.



Me
Noh, kaikki varmaan tietää, että toi raaka materiaali on mikä on ja siitä saa tätä ehtaa tavaraa vaan jos kolmasosan niin hyvä näinkin ;) Kuvaus session lisäksi meillä oli suunnitelmissa paikallisen swingerklubin vierailu , jonka omistaja on itse asiassa jo tuttu nainen. Hän ehdotti meille just sopivaa iltaa, mikä osui täsmälleen meidän viikon reissun keskelle. Hollanti on yksi näistä maista, missä ihmiset ovat kuulemma aika rohkeita ja ei oikein pysty vertailee tänne Suomeen ollenkaan.



Merineito Birgit
Kyseinen tapahtuma oli just heidän yksityinen ilta, mihin muuten ei edes olisi päässyt mukaan, mutta omistajan avulla saatiin mekin kutsu. Silti jos nyt puhutaan siitä rohkeasta puolesta,  nämä bileet olivat enemmänkin tanssibileet, kuin swingerbileet. Se ei kyllä oo ihan meidän juttu, mutta kun molemmat Birgitin kanssa tykätään kone musasta, kyllä musan puolesta kannatti lähteä.



Klubi itse on tuttu ja vaikka haluaisi suositella, että menkää kaikki käymään, niin en voi suositella sitä. On se ihan jees paikka, mutta valitettavasti ikääntynyt ja koska kyseessä ovat kellari tason tilat, sitten keväällä on siihen kuulemma tulvinut välillä vettä ja ilma ei ole sen takia kovin raikasta. Silti jos olette jo Ibizalla Liberty Club on paikka, mistä löytää ainakin saman harrastuksen ihmisiä ;)
Takaisin Suomeen ja seuraava tapahtuma, mihin mentiin on järjestetty vähän niin kuin kotibileiden tyyliin, missä bilepaikka on iso mökki Uudellamaalla. Järjestäjät ovat semmoinen läheinen nuoremman puoleinen kaveriporukka, ketkä ovat päättäneet järkätä tapahtumia heidän makuunsa ja onnistuneet siinä tosi hienosti.
Siihen iltaan ei siis kukaan noin vaan kadulta pääse ja ennen on tavattava joku järjestäjä tai henkilö kenellä on riittävät valtuudet tarkistaa, että onko/ovatko ihmiset sopivat. Silloin, kun me oltiin mukana bileissä se tuntui vähän niin kuin he olisivat yksi iso onnellinen perhe :) Ehkä, koska me ollaan kumminkin alunperin virosta, meille tää on pikkasen hankalampi ja ei aina pysytä ns. kärryillä, mut hauskaa oli. Kivaa, kun ihmiset jaksaa järkätä tämän kaltaisia tapahtumia. Mielellään mennään vielä joskus takaisin, mutta meidän aikataulu on kyllä semmoinen, että huh huh ....
Jos joku on kiinnostunut, niin täältä löytyy yhteystiedot ja ehdottomasti suositellaan ! Estottomat
Ainiin ja kuvan matskua ei löydy, koska sitä ei vaan ole :D
Tapahtumien ja reissujen välissä on toki ollut muutakin ja yksi kaunis päivä meidän sähköpostiin ilmestyi viesti sinkku mimmiltä, kuka oli kuulemma seurannut meidän blogia ja haluaisi tutustua. Tämä oli siis eka kerta, kun joku haluisi tällä tavalla tavata meidät. Kuvien vaihdettua, päätös Birgitin kaa oli yhteinen KYLLÄ. Erittäin lämmin ihminen ja näytti kaiken lisäksi tosi kuumalta. Vähän juteltiin vielä netissä ja ei enää mennyt kauan, kun tavattiin jo kahvilla. Kyllä sen tuntee heti jos synkkaa riittävästi ;) 


Mahtuu hyvin ;)

Meillä, kun on ollut näitä kahvitteluja aikaisemminkin, sitten on vähän tapana vitsailla, että jos tapaaminen päättyy ja molemmat Birgitin kanssa ollaan sama mieltä, sitten sanotaan aina suoraan, että kun ensi kerralla nähdään, sitten varmasti pannaan :D 




Saunominen on kiva ...
Näin se meni myös tällä kertaa ja onnistuneesti, koska jo pari viikkoa myöhemmin vuokrattiin kämppä, missä järjestettiin bileet meille kolmelle. Itse asiassa siitä illasta tulikin haasteellinen minulle, koska vielä yksi Birgitin kaveri halusi mukaan ja niinhän se loppujen-lopuksi päättyi, että olin yksin kolmen kauniin naisen kanssa. 
Rankkaa puuhaa ei voi muuta sanoa! 


  

Joka miehen unelma ???
Onneksi Birgitillä on aina apuvälineitä mukana, mitkä tälläkin kertaa varmaan pelasti suoraan sanoen mun hengen :) Vaikka miten tykkään seksistä ja haluaisi jaksaa, niin eihän kukaan meistä jaksa ikuisesti ;) Laitoin tänne taas vähän kuvia, että olisi edes jotain hajua, että mistä puhun :)



Tytöt tykkää ...

Seuraava tapahtuma oli syksyn Himos, missä järjestin kaiken lisäksi omat synttärit. Muuten meni koko viikonloppu niin kuin aina Himoksella, silleen tuttuun tapaan, että lunta ei kyllä ollut, mutta silti oli pirun liukasta ;) 
Himoksesta ei kovin paljon pysty enää kertoo tarinoita, koska siellä tapahtuva on aikalailla toistuva ja mitään uusia juttuja ei ollut nytkään. Siitä huolimatta laitan tänne kuvia, että miten meidän mökissä meni ja saa ehkä taas vähän makua kyseisestä viikonlopusta.


Vähän erikoisempi kakku :)
 

Ruuan laittoa















Missä palaa? 













Joulu tullut jo ...

Siitä seuraava isompi bileilta oli totta kai Wildclub'in pikkujoulut, mitkä ovat toiseksi tärkein klubi tapahtuma vuoden aikana ja mihin oli taas pakko osallistua. Paljon vanhoja ja myös aika monta uutta tuttua tuli tavattua illan aikana. Kuvamatskua siitä ei luonnollisesti ole, mutta ne ketkä ovat olleet mukana ne tietää, että jos ovat kyseessä pikkujoulut, sitten on paljonkin tuhmia tonttuja siellä talossa pyörimässä ;)
Vuosi oli vaihtumassa ja meillä ei ollut mitään hyviä suunnitelmia, kunnes yksi tuttu pariskunta Portugalista lähetti kutsun heidän luo Lissaboniin. Koska he molemmat ovat alunperin just sieltä peräisin, sitten tiesimme heti, että jos haluamme nähdä todellisen Lissabonin niin meidän on pakko lähteä. Ei muuta, kun lippuja ostamaan ja siitä se lähti.
Eka ilta paikan päällä alkoi heti rajusti, kun mentiin paikalliseen strippi baariin ja koska pariskunnan mies on aikalailla tunnettu, tarkoitti se toki että meillä oli paras pöytä baarissa ja palvelukin pelasi kuin leffoissa. Pari tyttöä pyöri meidän pöydän luona koko illan ja Birgit sai monta kunnon sylitanssia. 

Isabella
Yksi mimmi nimeltään Isabella oli vähän rohkeampi ja välillä hän istui meidän pöydässä Birgitin sylissä. Laitoimme jossain vaiheessa meidän molempien sormet hänen hameen alle, missä aluksi olivat myös pikkuhousut, mutta Birgit riisui ne nopeasti. Oli vähän vaarallista leikkiä hänen kanssa, koska jos ollaan rehellisiä, se ei ollut oikeasti sallittua. Paikalla valvoi aika monta tummapukuista miestä, ketkä seurasivat sivusta, mutta eivät silti tullut sanomaan mitään. Vaikea sanoa, että johtuiko se meidän ystävä pariskunnan miehestä tai mistä, mutta jokin heidät pysäytti. Illan loppuessa mentiin suoraan nukkumaan, koska meillä oli ollut silti pitkä lento ja muutenkin pitkä päivä selän takana. Sitä paitsi tiedossa oli vielä kaks tapahtumaa viikonlopun reissun aikana :)
Uusi päivä ja se oli sitten päivä ennen uuden vuoden bileitä. Mikä ei tosiaan tarkoittanut, että mitään ei ollut suunniteltu. Päivä meni kaupungilla pyörien ja käytiin syömässä erittäin hienossa paikallisessa ravintolassa, mihin yleensä turistit eivät eksy. Koska meillä oli tuttavuuksia, päästiin mukaan perheravintolaan syömään ja ruoka oli varmasti yksi parhaimmista, mitä ollaan koskaan syöty.

Portugalin peffa :)
Päivän päätteeksi kaverit olivat järjestäneet kotibileet heidän asunnolla. Yhteensä oli kutsuttu 6 pariskuntaa meidän lisäksi ja silloin me nähtiin ekaa kertaa, että miten temperamenttiset ihmiset bilettää :) 

Birgit & Illan emäntä
 
Kun kaikki olivat paikalla, illan emäntä otti yhdeltä mieheltä housut pois ja kului ehkä minuutti, kun kaikki olivat nakuna. Siitä kului vielä ehkä 30 sekuntia, kun jokaisella naisella oli suussa jonkun munaa ja siitä vielä pari minuuttia, milloin koko porukka oli makkarissa panemassa. Erittäin nopea toimintaa tai no esileikki oli aika lyhyt jos näin voi sanoa :) Makkarissa taas ei ihan näin nopeasti tapahtunut mitään ja meidän puuhailu kesti luultavasti joku 3 tuntia. 


Väsynyt Birgit
Birgit oli sen verran väsynyt, että kun mentiin takaisin olkkariin, sitten hän nukahti mun syliin. Tilattiin keskellä yötä pizzat ja siihen se ilta loppui. Seuraava päivä alkoi tuttuun tapaan kiertueella kaupungilla ja meidän hyvät ystävät kävi varmaan kolmessa eri kaupassa hakemassa eri tarvikkeita illallista varten.
Se ei siis tosiaan ollut mikään helppo illallinen ja he jos ketkä tykkäävät ruuanlaitosta.




Löytyi myös pakastettuja :D 
Koska Portugalissa ravut ja muut meren antimet ovat tuoreita, eivätkä pakastettuja, siten meidän illallinen oli just sopivasti suunniteltu sen mukaisesti. Ruoka oli erinomainen ja vaikka tykkäsin kovasti pääruuista oli lempparini jälkiruoka, koska sen sai nuolla pariskunnan naisen rintojen välistä :D 






Illallinen katettu 

Aivan mahtava ilta ja kello lähestyi keskiyötä. Koska illallinen oli täysin nakuna, sitten piti laittaa taas ykköset päälle ja lähteä matkaan. Meidän seuraava pysähdys oli paikallinen swingerklubi, missä selvisi, että puolet omistaja porukasta olivat edellisenä iltana meidän kanssa leikkimässä asunnolla :)                                             


Jälkiruoka nam-nam...
Eli tuttu porukka oli jo odottamassa.
Klubi itse valitettavasti oli pettymys ja varmaan johtui siitä, että ekan illan lämmin ja siisti strippi baari oli erittäin hieno. Nyt klubi oli päinvastoin semmoinen viileä ja pimeä paikka, missä aika monet polttivat sisätiloissa ja se ei ollut mitenkään ok meille.
Ainut osuus illan aikana mikä oli jos näin voi sanoa kohokohta oli, kun lavalle astui pari tosi kuumaa mies stripparia. Esiintymisen puolessa välissä toinen niistä tuli yleisön joukkoon ja tarttui Birgitin käteen. Yllätys, yllätys vaan hetkeä myöhemmin hän oli lavalla ja toinen miehistä piti kunnon yksityisesityksen Birgitille. On se kiva kattoa, kun toinen on iloinen, ihan niin kuin olisi lapsi karkkikaupassa :)
Ilta muuten oli valitettavasti silti tylsä ja ei sieltä mitään uutta tullutkaan. Päätös oli yhteinen, että takaisin asunnolle ja nukkumaan.
Seuraava päivä oli vaan meidän kahden päivä ja pyörittiin kahdestaan kaupungilla.

Panokone ...

Vähän aikaa ei olla tänne lisätty uusia tarinoita, mikä ei siis varmasti tarkoittaa, että me ei enää olla mukana harrastuksessa, vaan meidän seikkailut ovat muuttuneet osaksi meidän elämää ja kaikkea ei vaan jaksaa tänne lisätä. 


Pikkujoulu
Vuoden lopussa oltiin mukana Pikkujoulu bileissä ja silloin täyttyi täsmälleen vuosi, meidän ensimmäisestä vierailusta Wildclubilla. 
Sanotaan silleen, että tupa oli aika täynnä ja voisi melkein sanoa, että alakerrassa oli pikkasen ruuhka :) Tämän vuoden puolella ollaan myös pari kertaa oltu mukana näissä bileissä, mikä tekee yhteensä jo 8 kertaa. Vaikea uskoa, kun mietitään, että aloitimme vasta vähän yli vuosi sitten kaiken tämän. Jotkut pariskunnat ovat tässä kertoneet, että heillä ei ole ollut niin montaa tapahtumaa edes 5 vuoden aikana :) Älkää nyt ajatelko, että kilpaillaan, vaan kaikki tekee niin paljon, kun pystyy/halua. Kai me ollaan vaan ehkä vähän ahkerampia, kun jotkut, mutta ei varmaan mitenkään pahimmasta päästä tapaus :)
Vuoden ensimmäisen tapahtuman aihe klubilla oli ”Burleski”, mikä tarkoitti, että mitä hienompia korsetteja näkyi taas bileissä. Koska 

Birgit on itselleen ostanut jonkun verran seksiasuja, sitten tällä kertaa ei jouduttu kauppaan eikä nettiin hankkimaan uusia vaatteita.

Birgit "Burleski" asussa


Mentiin bileisiin oikein rennolla mielellä, koska tiesimme jo etukäteen, että tuttuja tullaan näkemään ja varmasti löytyy uusia kivoja ihmisiä. En näissä seikkailuissa keskittyy liikaa siihen, että kuinka monta kertaa oltiin alakerrassa tai yläkerrassa.
Voin vaan sanoa, että kyllä riitti toimintaa ja vanhojen tuttujen lisäksi tutustuttiin yhteen uuteen pariskuntaan ja mimmiin. Melko varmasti törmätään heihin tulevaisuudessa. Bileiden emäntä ja isäntä olivat taas kerran hoitanut järjestelyt niin kuin pitää ja ei voi muuta sanoa, kuin että kaikki onnistui erinomaisesti. Emännän erittäin rohkeasta asusta vaan lyhyesti sen verran, että varmaan aika moni olisi tehnyt vaikka mitä päästäkseen hänen kimppuun :) Birgit oli ainakin sitä mieltä, että tosi seksikäs valinta ja kyllä hänen kiinnostuksen huomasi.
Seuraava tapahtuma oli nyt viime lauantaina ja aiheena oli tällä kertaa ”Kouluteema”. Jos edellisen kerran asut löytyi, sitten nyt piti tilata netistä lisää. Birgitille ostettiin kokonainen koulutyttö asu ja itselleen otin erikoisen koulu hatun. 



Koululaiset
Sen lisäksi ostin torista ihan oikean puisen karttakepin. Minun roolin piti siis olla opettaja, vaikka en ole varma, että kuinka uskottava olin. Karttakeppi ainakin oli hyvä ajatus ja löytyi vielä toinenkin pariskunta, kenellä oli ihan samanlainen keppi mukana :)
Vieraita oli pikkasen vähemmän, kuin yleensä, mutta meille toi oli sopiva määrä ja siitä huolimatta tavattiin uusia kiinnostavia ihmisiä. Ihan alussa törmättiin vahingossa yhteen pariskuntaan, kenen kanssa oltiin juteltu aikaisemmin netissä ja jo silloin kuvien perusteella tiesimme, että ovat meidän makuun pari. Heille tämä oli ensimmäinen kertaa klubilla, mutta tyytyväiseltä ainakin vaikuttivat ja uskoisin, että joskus tulevaisuudessa voidaan törmätä heihin vieläkin. Heidän kaa päätimme myös katsoa, että miltä näyttää alhaalla oleva panokone.
Mentiin yhdessä alas ja vaikka olisi ollut oikein kiva nähdä pariskunnan neitoa ajelemassa, sitten päätimme, että Birgit tekee ensimmäisen ajon itse ja ehkä myöhemmin palataan asiaan. Birgit on tottunut siihen koneeseen ja mielellään riisui vaatteet ja näytti esimerkkiä. Kolmestaan oltiin siinä kannustamassa ja tarkkailemassa, miten Birgitin ajo eteni ja nopeasti se kävi taas kerran. Hän lopetti voimakkaasti ja siitä tuli ihana alku meidän illalle :)
Aulassa oli paras aikaa alkanut illan infon kertominen ja sääntöjen muistuttaminen. Tärkeimmät EI tarkoittaa EI ja muistakaa turvaseksi ;)
Infotunnin jälkeen juteltiin vähän taas meidän vanhojen tuttujen kaa, kunnes huomattiin, että talon isäntä lähtee jonkun ihme koneen kaa ”lääkärin” huoneeseen ja päätimme Birgitin kaa tarkistaa, että mistä oikein on kyse. Huoneeseen oli aika iso tungos ja yksi rohkea mimmi oli valmis kokeilee tätä ihme vekotinta. Hän oli oikein näyttävä ja kuuma blondi.
Oltiin Birgitin kaa kovin kiinnostunut, että miten hänellä menee ja seisoimme viereen vähän seuramaan. Birgit sai yhtäkkiä jostain törkeän kokoisen hieronta sauvan, mikä oli oikeasti aivan järkyttävän kokoinen. Hän oli siis vähän aikaa ihan mukana siinä koko jutussa :) Kyllä toimintaa riitti ja oli tosi seksikästä seurata vierestä, miten tätä kuumaa tyttöä hoidelttiin. Siinä oli muuten heidän kaverina vielä yks hottis neito, kuka tiesi sata varmasti, miten naisia käsitellään. Sen huomasi heti, kun tyttö siirtyi blondin jalkojen väliin ja työnsi sormet hänen sisään ;)
Tämän jälkeen tavattiin pariskunta, ketkä oli meidän mökissä viimeksi Himoksella. Mahtava pariskunta, kenen kanssa on kyllä erittäin helppo tulla toimeen. Myöhemmin katsottiin yhdessä vähän lähempää, että kuka mitä muistaa Himoksesta ja myönnetään, että oli hauskaa ja rento meno :)
Ilta eteni nopeasti ja jossain vaiheessa tutustuimme vielä yhteen pariskuntaan, kenen kaa tuntui, että kemiat synkkää hyvin ja näin päätimme illan lopettaa heidän kanssa puuhahuoneessa. Itse asiassa pyysin joku hetki mukaan vielä yhden pariskunnan, kenet olimme  tavannut aikaisemmin. Vähän harmittaa, kun yhteystiedot menee hukkaan, koska ei oo kännyköitä mukana ja koko melun keskellä ei vaan muista kaikkea. Pitäisi oikein olla ihmisillä jonkunlainen pieni nimikyltti :) Siis vapaaehtoinen, mutta uskon, että mekin laitettaan semmoinen jos joku muukin halua kertoa, että kuka hän on ;)
Päivä oli ollut muutenkin rankka ja olimme Birgitin kaa molemmat ihan puhki. Meidän ilta loppui siihen :) Kiitoksia taas emännälle ja isännälle tästä upeasta mahdollisuudesta osallistua koko tapahtumaan.
Palataan silti vielä hetkeksi siihen ihme koneeseen, mistä meidän ilta alkoi. Ostettiin siis Birgitin kaa itsellemme kans semmoinen panokone. Birgit vaan aika pian ilmoitti, että hän ei kyllä yksin tätä konetta jaksaa käyttää riittävän paljon ja miksei me voida lainata sitä muillekin. Siitä lähti idea, että koska kyseistä laiteta ei ole täällä vuokrattavana, sitten lainataan itse muillekin pienestä rahasta. 



Meidän Panokone :)
Toki otetaan kone aina mukaan jos mennään itse jonnekin tapahtumaan ;) Seuraava paikka mihin kone varmasti lähtee mukaan on Himos huhtikuussa. 



Himoksen himot ...

Meidän Ibizan matkasta on kulunut reilu kuukausi ja tässä välissä ei ole kovin paljon harrastuksen osalta tapahtunut. Vähän ennen reissua kyllä tutustuimme yhteen sinkku tyttöön, kenen nimi näissä tarinoissa tulee olemaan Ana. Hän oli kiinnostunut kokemuksesta pariskunnan kanssa. Silloin me ei vaan ehditty tavata, koska aikataulut ei millään osunut.
Matkan jälkeen löydettiin sopiva hetki ja mentiin kolmestaan kahville.
Ana on erinomainen mimmi ei voi muuta sanoa. Iloinen ja pirteä, hetkeksikään ei ollut epäillystä, että onko hän meidän makuun tyttö. Jo ensimmäisten treffien puolessa välissä Birgit sanoi, että hän on kovastikin kiinnostunut Anasta. Meidän maailmassa se sitten tarkoittaa, että hän haluaisi leikkiä Anan kanssa ;) Seuraava tapaaminen oli jo meidän luona ja illasta tuli yllättäen aika kuuma. Vaikka oltiin Birgitin kanssa sovittu, että ei ehkä tehdä mitään sinä
iltana, silti lopetimme kaikki kolme sängyssä. 


Ana ja Birgit ...
Tytöt piti hauskaa ja minä seurasin niin kauan, kun vaan pystyin. Joku hetki oli väkisin pakko osallistua, koska jos näet tämmöistä näköä, kuin kuvassa, sitten on aika haasteellista vaan istua vieressä. Ollaan vieläkin yhteydessä häneen ja toivottavasti tapaamme pian uudestaan … 
Edellisen seikkailun lopussa oli lyhyesti puhetta, että ollaan menossa Himokselle ja ei varmaankaan hiihtämään.Voin heti sanoa, että niin kuin vähän pelkäsin lunta siellä ei ollut, mutta liukasta oli kyllä :)
Ajatus osallistua tuli viime kerran Wildclub bileistä, kun pari tuttua kyseli, että ollaanko mekin tulossa ja siitä se sitten lähti. Kaveri pariskunta kertoi vielä, että he tietää kivan parin, ketkä on myös menossa ja kenellä ei ehkä ole vielä mökkiä varattuna.
Lähetin heille heti seuraavana päivänä viestin ja sopivasti löysimme sitä kautta meidän mökki kaverit. Heidän lisäksi meidän mökissä oli vielä kaksi pariskuntaa ja vaikka Birgitin kanssa epäilimme, että ollaanko valmiit viettämään viikonlopun ventovieraiden kaa, sit oli kyllä täysin turha pelko. Aivan mahtavat ihmiset ja en nyt puhu ainoastaan upeasta ulkonäöstä vaan persoonista yleisesti. Ok, oli meillä kaikkien nimet tiedossa, eli periaatteessa tiesimme kuvien perusteella, että ketä on suunnilleen tulossa, mut ei mitään tarkempaa. Kyllä meidän porukalla synkkäsi sen verran hyvin, että joku hetki oltiin kaikki samassa sängyssäkin :) 
Tapahtuman ajatus on itse yksinkertainen, vapaamieliset parit ja sinkut varaavat itselleen tietylle alueelle mökit ja järjestävän isompia/pienempiä bileitä.
Järjestäjän puolesta oli myös jokaiselle päivälle jotain toimintaa suunniteltu, mikä auttoi ihmisiä tutustumaan ja loi yhteishenkeä. 
Itse päätimme, että kutsutaan vieraita meidän mökille ja pidetään pienet bileet. Syy olisi minun syntymäpäivä, mikä oli oikeasti pari päivää aikaisemmin. Ilmoitin tutuille ja vähemmän tutuille, että tulkaa käymään ja juodaan kahvit yhdessä.
Oltiin Birgitin kanssa ensimmäiset meidän mökki porukasta paikalla perjantaina ja saimme hyvin järjestää vielä juttuja synttäreitä varten. Osa oli tullut jo torstaina, koska tapahtuma alkaa just silloin. Eli jos olet kovempi panomies/nainen, sitten kannattaa ehdottomasti olla paikan päällä ajoissa :) Vaikka en itse ole kumpikaan näistä, silti sanon, että ensi vuonna ollaan paikalla varmasti jo torstaista lähtien :D  Kahdessa päivässä ei vaan ehtinyt kaikkiin paikkoihin, mihin olisi voinut lähteä.
Perjantai illan yksi järjestetty tapahtuma oli baari miitti, mihin osallistui ties monta ihmistä. Baarissa oli kuulemma noin 80 asiakaspaikkaa, mutta jono oli melkein ulos saakka. Muutenkin jos puhutaan osallistujien määrästä, sitten vuonna 2013 oli noin 30 ihmistä ja 2014 noin 60, 2015 suunnilleen 120 ja tänä vuonna oli kuulemma jopa yli 250 henkilöä. On se näin lyhyessä ajassa aika reilu nousu :)
Meillä oli lyhyt tapaaminen tuttujen kaa baarissa ja mentiin aika nopeasti takaisin mökille, mihin oli pian tulossa vieraita. Heti meidän perään tulivat loput asukkaat ja lyhyen tutustumisen jälkeen oli kaikki valmista illan bileitä varten.
Tunnelma oli aikamoista ja jossain vaiheessa meidän 8 hengen mökissä oli ainakin semmoinen 20 ihmistä. Oli se kiva nähdä, kun jotkut vieraista oli laittanut seksikkäät asut päälle ja yksi kissanainen oli niin hotti, että kiinnosti kaikkia miehiä :) Noh ei voi salata, että tämä kissan kanssa olisin itsekin vähän leikkinyt.



Birgit ja Mary
Birgitin hyvä ystävä Mary tuli myös jossain vaiheessa mökille ja tytöt siirtyi yläkertaan, missä oli meidän sänky. Ei, ei he eivät mennyt panemaan vaan laittamaan Birgitille asua ;)
Joku hetki siellä sängyssä olikin jo neljä ja sitten jopa 6 kaunista naista. Jossain vaiheessa joku ehdotti, että synttärisankarin pitäisi kans olla siellä tyttöjen keskellä, kun otetaan pari kuvaa muistoksi.


Kaunottaret ...
  










Olin sen verran rohkea, että totta kai menin sänkyyn, mutta nyt myönnän omaan tyhmyyden, koska parin kuvan jälkeen nousin sieltä. 
En vieläkään tajua, että mikä ihme sai mut nousemaan sieltä :(


Minä ja enkelit :)
On siis mulla ehkä jonkinlainen selitys, mutta tyhmä silti :) Olin silloin sata varma, että tämän kuvaus session jälkeen kaikki siirtyy alakertaan, missä oli valmiina kunnon ”puuhapeti”, mutta ei se ilta ihan näin mennytkään. 
Seuraava esiintyminen tuli kans ihan puskista ja meille Birgitin kaa järjestettiin pienen muotoiset häät. Voi johtua kai, siitä kun Birgitin asu oli morsian :) Se taas lähti siitä, kun mentiin äsken kihloihin Ibizalla ja jotenkin toi häiden aihe jäi päälle :) Ainakin ollaan nyt pidetty häät swinger porukan kanssa.
Kaiken tämän jälkeen oltiin molemmat Birgitin kaa niin puhki, että kumpikaan ei jaksanut kertakaan panna sinä iltana.


Feikki hääpari :)
Aamu taas oli ihan eri, koska heti herätyksen jälkeen aloitimme pienen leikkimisen keskenään ja ei mennyt kauan, kun oltiin viereisessä sängyssä herra M ja neito V n kanssa. Pian selvisi, että toi yläkerran sänky ei toimi neljälle ja meillä oli alakerrassa semmoinen 2000 x 4000 leveä "puuhapeti", missä oli kivempi touhua. 
Pian meidän neljän leikkimisen huomattua siihen lisääntyi vielä kolmaskin pari ja yhteinen hauskanpito alkoi. Oli se parempi leikkiä aamulla, kun kaikki olivat saanut edes vähän nukuttua.
Pienen aamupalan jälkeen oli ajatus lähteä kiipeämään mäkeen, mikä musta ei kyllä ollut mitenkään hyvä idea, varsinkin jos mietitään illalla joudun kuoharin määrä :)

Villa Black'in "puuhapeti"...
Aamiaisesta vielä lyhyesti sen verran, että kivasti tuli esille yksi syy miksi nämä ”erikoiset” ihmiset ovat niin kivoja. Esim. neito L lla oli jalassa mustat, melkein täysin läpinäkyvät housut ja niiden alla ei sit ollut mitään. Ai, että mistä tiedän ? No, koska tarkistin :) 
Toinen kaunotar neito V oli mustassa mekossa, mutta ei missään tavallisessa vaan erittäin hyvin läpinäkyvässä. Kyllä sieltä tuli kaikki vartalon muodot esille ja ei kukaan pystynyt katsomaan ohi :)


Neito V...
Takaisin siihen kiipeily suunnitelmaan ja loppujen-lopuksi pääsin itseni kanssa sopuun ja päätin osallistua. Ajatus oli kaikkien yhdessä mennä ”pienelle” kävelylle mäkeen. Toi kiipeily idea lähti viime vuodesta, kun neito V ja herra M kävivät kiipeämässä mäkeen, pienen porukan kaa ja grillasivat siellä makkarat. Tänä vuonna siitä tehtiin etukäteen ilmoitus ja ihmisiä oli kertoja enemmän. Muuten kaikki oli tosi kiva ja raikastava jne jne, mutta sää oli aivan kamala, koska oli vaan niin jäätävän kylmä tuolla huipulla.

Onneksi oli seuraava järjestetty tapahtuma savusauna ja se vasta oli hauska osuus päivästä ;) Heti aluksi, kun mentiin paikalle oli näkö just semmoinen, kuin kuvittelin. Meitä tuli ottamaan vastaan mies suoraan poreammeesta ja totta kai täysin nakuna. Koska Birgit ei tiennyt asiasta kovin paljon, sitten myöhemmin hän kertoi, että ihmetteli aluksi, miksi joku työntekijä tulee täysin nakuna kysymään, että ollaanko rekisteröity jne :) 
Savusauna oli meille molemmille jotain uutta ja oli se hauska kokemus. Hauska oli sekin, että kun ihmiset tuli saunasta, sitten heistä huomasi, että mihin kuka oli osunut. Kyllä sitä savusaunan nokea oli joka ikisellä jossain kropassa :D

Saunassa tavattiin Birgitin kaa yksi sinkku mimmi neito E, kenen kanssa oltiin juteltu lyhyesti netissä aikaisemmin. Hän oli just semmoinen, kuin kuvissa. Kauniin ulkonäön lisäksi hän oli erittäin iloinen ja puheillias, mutta Birgit ei vaan tuntenut riittävästi kemiaa häntä kohtaan ja me ei sit tehty mitään. Ei varmaan ollut mitenkään paha juttu hänelle, koska myöhemmin tyttö oli saunassa kahden miehen hoidossa, eli kaikki oli hänen osalta aikalailla ok kai :)
Sen sijaan huomasi Birgit poreammeessa hänen mielestä erittäin söpön Kristiinan ja kertoi, että hän haluaisi tän tytön. No mitäs siinä jos halua, sitten halua :) Koska Birgit ei kovin paljon Suomea puhu vielä, sitten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa kädet/jalat käyttöön. Ei siihen kauan mennyt, kun oltiin molemmat Kristiinan kimpussa ja sormet eksyi välillä ties mihin :) Neidon naamasta huomasi pienen hymyn ja meistä molemmista tuntui, että hän kyllä tykkäsi kovastikin siitä mitä me tehtiin.
Koska ulkona oli aika kylmä, sitten päätimme vielä kerran lähteä saunaan ja sieltä suihkun kautta takas mökkiin.
Suihkuun tuli myös neito V ja Birgit alkoi heti leikkimään hänen kanssa. Samoin oli meidän kaa suihkussa Kristina yhden kaverin hoidossa. Kävin äkkiä hakemassa vähän turvavarusteita ja hetken kuluttua työnsin itseni neito V n sisään. Birgit suuteli häntä kiihkeästi ja samalla kosketti vaikka mitä paikkoja... Jonkun ajan kuluttua oli neito V n lähdettävä ja me jäätiin Birgitin kaa suihkuun. Kristina ja hänen kaveri olivat just sopivasti pitämässä taukoa. Kysyin, että voisinko itse jatkaa ja vastaus oli myöntävä. Mielellään otin hänet kumartumaan eteeni ja työnsin kaluni syvälle tytön sisään. 
Mielenkiintoisin oli varmaan se, että koko toi suihkuhuone oli tosi ahdas. Aika moni saunoja tuli samalla käymään suihkussa ja jos nyt joku heistä lukee tätä blogia ja tunnistaa meidän, sit anteeksi kovasti, kun olimme pahasti väärässä paikassa panemassa :) Ei me silti kovin kauan jaksettu touhua, kun olivat aika epämukavat oltavat ja päätimme, että otetaan myöhemmin uusiksi, jossain missä olisi enemmän tilaa.
Mentiin takas mökille ja oli pitkästä aikaa ruokailun vuoro. Taas täytyy kehua meidän mökki porukkaa, koska ihmeen hyvin ruuatkin ilmestyi pöytään :)
Illallisen jälkeen oli seuraavan baari miittiin aikaa ja mentiin Birgitin kaa tällä kertaa ajoissa paikalle.
Taas oli paljon tuttuja ja myös meidän savusaunasta tuttu Kristina. Juteltiin vähän ja sovittiin, että hän tulee käymään myöhemmin meidän mökissä. Meidän vieressä seisoi mielenkiintoinen pariskunta herra J ja neito K, ketkä kiinnosti jo perjantai illalla, kun he kävi meidän mökillä. J on semmoinen urheilullinen tosimies ja K on ulkonäöltään kaunis ja hänen kasvot ovat kuin nukella. Selvisi, että heidän kokemukset ovat vielä aika vähäiset, mutta niinhän ovat meidänkin ;) Joka tapauksessa oli helppo jutella ja pyysimme heidät mukaan meidän mökille baarin jälkeen. Ei siinä baarissa halunnut kovin kauan enää ollakaan, koska ajatukset oli pahasti jo jossain muualla.   
Olisi muuten kiva tietää yleisesti, että miten paljon nämä ihmiset ajattele panemista ja miten he katsovat muita itsensä ympärillä. Musta tuntuu, että omat ajatukset ovat kyllä välillä 24/7 siinä maailmassa :D Nyt jos olet viel baarissa, missä kaikki ovat samoilla ajatuksilla liikenteessä, sitten on paljon pahempi. Tiedät, että periaatteessa voit jokaiselta kysyä suoraan, että haluaisitko panna ? 
Näinhän mekin tehtiin muuten pari kertaa illan aikana ja toinen keneltä kysyttiin oli just sama pari herra J ja neito K. Kyllä heistä huomasi, että on kiinnostusta ja tarkoitti, että illasta voisi tullaa hauska ;) Heidän lisäksi meidän pöydässä oli vielä yksi kiinnostava pari, ketä olisimme toivonut meidän kaa leikkimään. Tytöltä kysyttiin ainakin pari kertaa, että haluaisitko leikkiä Birgittin kanssa. Näköjään tunne ei ollut riittävä ja tällä kertaa mitään ei tapahtunut, vaikka he olivat myöhemmin hetkeksi meidän mökilläkin. Tärkeintä on, että kemioiden pitää osua, muuten siitä ei vaan tuu mitään.
Mökillä otettiin rennosti ja juteltiin, kunnes yksi meidän mökin pariskunta herra P ja neito M ehdotti, että voidaan järjestää semmoinen ”tuote esittelyn” tapahtuma. Heillä oli mukana kassillinen leluja ja mielellään esitteli, mitä kaikkea sieltä löytyy. Ensimmäinen lelu oli aika harmiton, koska se oli vähän isomman kokoinen hieronta sauva. Tarvittiin koe henkilö ja neito L suostui yllättävän nopeasti. Tytöt piti hauskaa ja koska kiinnostuneet istui aika lähelle seuramaan, sitten ei mennyt kauan, kunnes tästä tuli ryhmäseksi meininki.
Birgit sai meidän uuden tutun pariskunnan mukaan, kun alkoi suutelemaan tätä ”nukke neitoa” :) Sillä tytöllä oli kaiken lisäksi aivan mielettömät tissit. Jossain vaiheessa hetkeksi pelkäsin, että jos he eivät ole ollut mukana ryhmä jutuissa, sitten ehkä nousevat ja lähtevät, mutta Birgit kai piti niin hyvin huolta neito K sta, että he eivät mennyt mihinkään. Päinvastoin vaatteet otettiin pois ja kohta olin sen upean naisen kanssa. Aivan mahtava pariskunta ja meillä oli hauska. Silti minun olisi vähän turha kertoa jokaisesta panosta, koska siitä tulisi turhan pitkä tarina :)
Palataan hetkeksi siihen ”tuote esittelyyn”, koska ryhmä puuhailua oli jo kestänyt jonkun aikaa ja monet halusivat taukoa. Se oli just sopiva hetki avata taas laukku, mistä ilmestyi uusi lelu. Seuraava oli kahdelle naiselle tarkoitettu dildo, mitä sit pystyi käyttämään molemmat kerrallaan.

Laukun sisältö ;)
Viimeinen yllätys laukusta oli pahin :) Esille otettiin ”pikku” dildo minkä jälkeen kommentteja tuli joka suunnalta ”musta surma” oli ainakin yksi nimi. Eri tilanteessa nämä kommentit olisivat ollut oikeasti ärsyttäviä, niin kuin yksittäiset runkkaavat miehet, koska ketään ei huvittaa panna, kun joku kommentoi tai runkkaa vieressä. Koska tämä oli ”tuote esittely”, sitten nuo kommentit ei ollut niin pahoja onneksi. Rohkea dildon omistaja neito M esitteli miehensä kanssa, miten kyseinen monstteri toimii ja hyvin se näytti toimivan, vaikka olikin törkeän ison kokoinen.
Osa porukasta oli häipynyt ja meidän oli kans ajatus mennä vähän kiertämään mökkejä, mutta Birgit oli niin läpi, että nukahti. Vähän harmitti, koska meillä oli sovittu vielä illaksi treffit Kristiinan kaa, mutta kun Birgit oli pois pelistä, sitten ei olisi ollut reilua enää tehdä mitään. Peruin silloin meidän tapaamisen, mutta uskon, että me nähdään hänet joku kaunis päivä, koska tämä meidän juttu suihkussa jäi vähän kesken :) Kaikki muut meidän mökiltä olivat mennyt kiertämään paitsi minä, Birgit ja neito V.
Heitin Birgitin viereen sänkyyn muuten vaan lepäilee, kunnes kuulin, miten alakerrasta huudettiin nimeäni. Menin alas ja siellä oli kaunis neito V lepäilemässä puuha petillä ja odottamassa, että joku keskittyisi häneen. Kun Birgit oli yläkerrassa, sitten pyysin meidät siirtymään sinne, koska meidän harrastusta on kestänyt vasta vuoden verran ja ollaan sovittu, että mitä ikinä tehdään, sitten samassa huoneessa. Oltiin viereisessä sängyssä puuhailemassa, kun Birgit vaan nukkui vieressä :)
Myöhemmin tulivat muutkin takas mökkiin ja jotkut viel touhusi keskenään. Meidän osalta ilta oli siinä ja menin kans nukkumaan. Harmittaa, just se osuus, kun ei jaksettu mennä kavereitten mökille, vaikka piti ja olisi ollut melkein pakko lähteä. Ainiin ja siitä muiden mökkien kiertämisestä voisin vielä lyhyesti kertoa, että kun näitä mökkejä on alueella ties kuinka paljon, sitten oli kysymys, että mistä tietää ketkä on missäkin mökissä. No helppo ratkaisu oli, että jokainen harrastaja ripusti jotain valkoista näkyville ja siitä muut tiesi, että mihin oveen kannatti koputtaa.
Sunnuntai oli jo ihan täysin arki ajatuksissa ja ainoa, kenen kaa aamulla puuhailin oli rakas Birgit. Kysyin kyllä neito L lta aamupalan jälkeen, että voidaanko vielä panna, mutta sain pahasti viikonlopun ensimmäiset pakit :D 
Yhteenvetona voisi sanoa, että oli aivan huippu tapahtuma. Monta uutta tuttua ja ei voi olla, kuin tyytyväinen. Puuhapeti muuten oli kaikkien mielestä aivan upea ratkaisu ja voi olla, että ensi vuonna näitä on villa Blackin lisäksi muuallakin :)