Meidän Swinger harrastus on lähtenyt kokoajan kiinnostavampaan suuntaan ja
ottaa pikku askeleita aina syvempään jos näin saa sanoa. Joudumme melkein
jokaisen seikkailun kohdalla toteamaan, että tietyt ns. sata varmat Ei- ei jutut,
mistä juteltiin Birgitin kaa noin neljä kuukautta sitten, ei ehkä olekaan niin
Ei- ei enää :)
Esimerkiksi meidän ensimmäisten
tapahtumien jälkeen keskusteltiin, että tuleeko ikinä meidän kotona olemaan
tämän kaltaisia bileitä, missä harrastetaan seksiä. Silloin oli jyrkkä vastaus EI tai no se oli siis
Birgitin vastaus, koska itselleni ajatus ei tuntunut niin mahdottomalta. Kumpikaan meistä ei vaan kuvitellut, että miten semmoinen ilta toimisi omassa kodissamme.
Ollaan oltu Wildclubissa kolmesti ja joka kerta nähdään hopeahuoneen kulmassa keinu. Ainahan siellä joku mimmi on ollut ja kyllä käyttöä
näyttäisi olevan ahkerasti. Sain siitä idean, että miksei meillä kotonakin voisi olla joku tämän
kaltainen keinu :)
Aloin netistä etsimään ja
aika äkkiä löytyi just sopiva, mikä ei vaatii kovin paljon tilaa, mutta silti
näytti olevan toimiva vekotin. Tämä ei
sitten ole semmoinen keinu, minkä muistatte lapsuudesta, vaan kyseessä on
”vähän” erilainen malli :)
Koska Birgitkin tykkäsi löydöstä, laitoin saman tien tilauksen menemään. Tuli vahvistus ja viesti, että
tuote on meillä parissa päivässä.
Nyt kun keinu oli tilattu
kerrottiin, siitä Stennille ja Marylle. Ehdotimme heille, että viikonloppuna he voisivat tulla meidän kanssa kokeilemaan :) Mitään ei vielä lopullisesti sovittu, koska ei ollut varmuutta, että
tuleeko se paketti tosiaan parissa päivässä.
Päivät kuluivat ja no ei mitään
lappua postissa, että tuote olisi haettava. Perjantaina sitten
oltiin täysin varmoja, että meidän keinu on valitettavasti jossain ties missä, mutta ei ainakaan meidän olkkarin katossa :(
Siitä huolimatta olivat kaikkien ajatukset
koko viikon ollut enemmän tai vähemmän harrastuksen aiheelliset ja nyt oli
pettymys suuri. Päätimme, että vaikka meidän ihme vekotin ei tullut, sitten
Sten ja Mary voisivat tulla meille silti yökylään.
Lauantaina oltiin Birgitin kaa asialliset ja järjestettiin asioita iltaa varten. Joku
hetki päätin kysyä Birgitiltä, että: ok se on ihan kiva, kun toiset tulee,
mutta missäköhän me pannaan ? :)
Tämä oli kans yksi aihe, mistä
olimme joskus keskustellut ja Birgit oli silloin sitä mieltä, että meidän
makkarissa ei ainakaan tapahtuu mitään.
Nyt kuukausia myöhemmin oli sekin tilanne muuttunut ja itse asiassa ei meillä olisi ollutkaan
kovin paljon muita vaihtoehtoja.
Loppujen- lopuksi mitä väliä siinä
on jos haluamme omassa kodissa järjestää jotain bileitä ja panna ketään omassa
sängyssä :) Olisi ihan eri jos meitä ei olisi paikalla, mutta jos ollaan
itsekin siellä, sitten ei oo mitään väliä.
Saapui ilta ja vieraat olivat
paikalla sovitulla ajalla. Meillä oli valmistettu
illallinen ja juteltiin vähän sitä sun tätä. Kaikilla oli hauskaa ja tunnelma iloinen.
Ei, me ei puhuttu kovin paljon panemisesta eikä meidän harrastuksesta, vaan ihan
perus juttuja niin kuin normaalit ihmiset yleensä :) Swingerit ylläri- ylläri ovat ihan
normaaleja, vaikka seksi on ehkä pikkasen enemmän mielessä ;)
Illan jatkuessa Sten ja Mary
ilmoitti, että heillä on Birgitille mukana pieni lahja. Tytöt meni vaihtamaan
vaatteita ja hetken kuluttua näin mitä Birgitillä oli päällä.
Semmoiset mustat pikkuhousut, mitä oli aika vaikea sanoa housuiksi. Ehkä olisi tarkempi kuvaus,
että pari narua jalkojen välissä, mistä pillu näkyi kokonaan ;) No ei mikään paha
näkö se ei ainakaan ollut :)
Marylla taas oli nahkainen korsetti
ja nyt meillä oli olkkarissa yhtäkkiä kaksi upea ja erittäin hottia mimmiä, kenellä mielessä ties mitä ...
Kävin vielä ennen suihkussa ja siirryimme Birgitin kaa makkariin. Päätimme, että tällä kertaa
aloitamme toisistamme eikä heti vieraistamme :) Birgit heitti selälleen ja
siirryin hänen haarojen väliin nuolemaan, sitä äsken esiteltyä pillua. Aika nopeasti sain hänet laukeamaan. Samalla hetkellä tulivat meidän luokseen muutkin ja se tarkoitti, että meidän sängyssä oli vieras pariskunta, mitä ei oo aikaisemmin vielä tapahtunut.
Birgit meni hetkeksi pesuun ja me jäimme kolmestaan. Sten alkoi nuolemaan Marya ja minä käytin
hetkeä hyväksi ja siirryin Maryn naaman lähelle. Mary otti kaluni saman tien
syvälle suuhun ja välillä niin syvälle, että se oli ihan kurkussa.
Takuuvarmasti hän tiesi mitä teki ja tykkäsi siitä kovasti :) Miehenä ei kyllä
voi olla mitään valittamista.
Birgit tuli takas ja suuteli
Marya huulille. Seuravaaksi lensi Maryn korsetti selästään ja kaikki silitti hänen upea
vartaloa. Periaatteessa kaikki olivat toinen toisensa kimpussa ja koskettivat mitä
vaan saivat. Välillä sormeni olivat
Birgitin klitorista hieromassa ja välillä Maryn tissejä puristelemassa.
Birgit ilmoitti, että hän halua
nuolla Maryn pillua ja siirtyi hänen haarojensa väliin. Nyt meillä oli tilanne, missä Mary otti
minulta suuhun, Birgit oli nuolemassa Maryn pillua ja Sten oli neljäntenä nuolemassa Birgitin jalkojen väliä. Aika hieno juna oli saatu aikaiseksi :)
Kohta oli Birgit taaskerran lauennut ja tehtiin lyhyt tauko. Mary ehdotti, että tytöt
vaihtaisi paikkoja ja että hänkin halua nuolla mimmiä. Aika hyvin minun naisella meni, kun Mary oli
jo kolmas, kuka oli nuolemassa hänen pillua tän illan aikana. Näyttäisi olevan
suosittu ilmeisesti :) Myös Mary oli hyvä ja sai Birgitin samalla tavalla huutamaan ja antamaan merkin saapuvasta orgasmista. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun joku mimmi oli saanut Birgitin näin pitkälle :)
Itse siirryin siksi ajaksi Maryn taakse ja
työnsin kaluni hänen sisään. Pian vaihdettiin asentoa ja oltiin kyljellään. Tytöt lepäisi
kasvokkain ja suuteli himokaasti, kun me Stennin kaa pantiin heitä.
Jatkettiin vielä vähän aikaa
rauhallisesti, kunnes lopuksi kaikki olivat sen verran väsyneitä, että oli aikaa
mennä nukkumaan.
Yö oli lyhyt, koska toisilla
oli aikainen herätys kireän aikataulun takia. Se ei totta kai tarkoittanut,
että me ei aamulla tehty mitään.
Törmäsin vahingossa Maryyn herätyksen
jälkeen ja pyysin heidät Stennin kaa meidän sänkyyn, missä jatkettiin siitä
mihin jäimme illalla.
Alku oli tosiaan vähän eri kuin
illalla, koska nyt oltiin Birgitin kaa molemmat selällään, kun Mary otti minulta suuhun ja Sten nuoli vieressä Birgitin pillua. Periaatteessa molemmat tyydytti meitä ja
me vaan nautiskeltiin tilanteesta. Ei pahat ystävät, ketkä tulee itse kylään ja
sitten vielä tarjoaa mahtavan aamuisen tyydytyksen :) Sten oli tällä kertaa
päättänyt, että Birgit saa kaiken kaikkiaan yhteensä 6 kertaa ja niinhän se
meni, koska pian kuului taas Birgitin huuto ...
Keinu ei tällä kertaa tullut ja me
ei voitu sitä kokeilla, mutta varmasti tulee ;) Meillä on jo seuraava
tapahtuma tiedossa ja olen täysin varma, että keinu on silloin olemassa.
Tutki myös "Ehdotamme" osiota meidän blogissa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti