Uusi vuosi alkoi heti matkustamisella ja
vaikka tulimme juuri Portugalista, oli meillä jo olemassa seuraavan matkan
liput Tammikuun viikonlopun reissuun. Tavattiin noin vuosi aikaisemmin pariskunta
Wildclubilla, joiden kanssa synkkäsi hyvin ja pienen tauon jälkeen tavattiin
uudestaan heidät illallisella. He kertoivat käyneensä Pariisissa ja nähneensä
siellä kaikenlaista yöelämää.
Koska
olemme Birgitin kanssa aina avoimia uusille jutuille, niin olisi ollut tyhmää
jättää tuommoinen huomioimatta ja siitä tulikin ajatus lähteä yhdessä
viikonlopun viettoon Ranskaan.
Tämä
oli meille molemmille eka kerta Pariisissa ja mikä mahtava fiilis oli kävellä
pitkin Pariisin katuja :) Kaikki nämä pienet askartelu pajat ja kahvilat olivat
kuin suoraan elokuvista. Heti pisti silmään valtava ero Virolaisten,
Suomalaisten ja Ranskalaisten miesten pukeutumisen välillä.
Meillä
miehet ovat pukeutuneet useasti mustaan tai tummaan asuun. Ranskalaiset miehet
pukeutuvat värikkäämmin ja käyttävät värejä jopa enemmän kuin naiset :) Voisi
kyllä sanoa, että puolet miehistä olivat kuin suoraan muotilavalta. Ei siis voi
sanoa, että täälläpäin ei olisi hyvin ja hienosti pukeutuneita uroksia, mutta
miehenä voin sanoa että on siinä merkittävä ero ;)
Menimme
perjantai illaksi Pariisiin, jotta voisimme aloittaa yöelämään tutustumisen.
Tiedossa olivat kaksi eri klubia ja päätimme
aloittaa siitä, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt.
Klubin
nimi oli "Les Chandelles". Kyseessä on erittäin hienostunut paikka.
Itse asiassa se ei ollutkaan pelkkä swinger klubi, vaan enemmän sellainen kolme
yhdessä paketti: ravintola, yökerho ja aikuisten leikkipaikka.
Verrattuna meihin, ovat ranskalaiset hieman
erilaisia ja hyvä esimerkki on siitä, että he saattavat käyttää kyseistä klubia
myös ihan rauhassa keskellä päivää. Esimerkiksi jos on tauko töistä, niin silloin
voi vapaasti pyörähtää klubilla ja järkätä vaikka pikapanon sinne :)
Meillä
luultavasti asiat hoidetaan jossain hotellissa tai ties missä :) Olisi mukava
lounaan jälkeen nauttia vähän jälkiruoasta ennen kuin palaa takaisin
toimistolle .
Mutta
me emme menneet sinä iltana ravintolaan vaan klubille ja sinne myös pääsimme sisään.
Koska klubi on erittäin suosittu, he valitsivat asiakkaansa huolella. Meille
kai kävi tuuri, koska portsari pienen tutkinnan jälkeen päästi sisään. Naisille
vaatimuksena korkokengät.
Vastaanotto oli tosi neutraali ja siitä ei
heti kyllä olisi voinut päätellä, että mikä paikka on kyseessä, mutta kun
siirryimme kerrosta alemmaksi, tilanne muuttui. Rappuset alas olivat aivan eri
maailmasta. Kultaa, kultaa ja vielä kerran kultaa ... Lattia, seinät ja katto
olivat pelkkää kultaa. Klubin tilat olivat taas melkein kaikki punaisella
sametilla verhoiltu, mikä näytti tosi siistiltä. Heti alakerrassa oli iso
tanssilattia ja sen läheisyydessä sopivasti baari. Lähdimme kävelemään vielä
eteenpäin ja törmäsimme pimeään käytävään, josta oli käynti pienempiin seksi
huoneisiin/tiloihin. Huomasi kyllä että joku on panostanut ja tehnyt klubin
oman maun mukaan. Myönnetään, että tyyli oli niin meidän kuin vaan voi olla
:)
Alussa leikki alueella
ei ollut paljon toimintaa, mutta vähän ajan kuluttua ihmiset alkoivat kerääntyä
takahuoneisiin.
Etsittiin paikka sohvalta, ihan tanssilattian
vierestä ja seurattiin millaista porukkaa
oli paikalle tullut. Meidän naiset näyttivät upeilta ja puhe siitä, että
ihmiset valitaan huolellisesti klubille piti paikkansa. Siellä oli oikeasti
jotenkin keskivertoa kauniimpia ihmisiä. Se, mitä me ei oltu aikaisemmin nähty,
oli mimmien välinen "kaksintaistelu" :D En siis tarkoita, että joku
olisi käyttänyt fyysistä väkivaltaa tai jotain vastaavaa vaan huomattiin
erittäin kaunis nuori neito tanssilattialla yksin. Kaikki suorastaan tuijottivat
häntä ja kyllähän sen huomaa jos ihminen nauttii siitä. Hetken kuluttua hänen
viereensä ilmestyi toinen kaunis mimmi ja siitä se lähti ... Nyt molemmat
seurasivat silmäkulmasta, miten yleisö reagoi ja seksikäs tanssityyli muuttui
tosi kuumaksi :) Pelkkää nautintoa, ei voi muuta kyllä tässä tapauksessa sanoa.
Emme tiedä, kumpi voitti, mutta tiedän, että me kaikki yleisössä voitettiin.
Vaikea selittää, pitää olla paikan päällä tai vähintään nähdä kuvia, mitä ei
valitettavasti ole :(
Kun alkulämmittelyt oli tehty, siirryimme
kahdestaan Birgitin kanssa yhteen leikkiluolaan. Se siis oikeasti oli luola,
koska sisäänpääsy oli pyöreästä lattian tasolla olevasta reiästä.
Pian meidän luoksemme tuli eräs pariskunta. He
kuulemma halusivat leikkiä kanssamme. Ilman muuta sanottiin kyllä, koska
molemmat näyttivät erittäin kuumalta. Saman tien riisuttiin vaatteet.
Valitettavasti puuhailu jäi kesken, koska mä en vaan pystynyt. Yleensä ei ole mitään
semmoisia ongelmia, mutta kun sillä mimmillä oli paha tapa pitää ääntä jo ennen
kuin sain itseni edes työnnettyä mihinkään. Olen nähnyt tai pikemminkin kuullut
tämän kaltaista ääntelyä vain pornoleffoissa. Koska se ei ollut lähellekään
aitoa, en vaan pystynyt. Ihmiset älkää olkaa feikkejä ! ;) Tällä kertaa se oli
kyllä hänen menetyksensä, koska olisin voinut panna häntä. Paljonkin varmaan :D
Birgit toki huomasi, että mä en osallistu ja lopetti myös saman tien.
Uudestaan pienelle kiertueelle, kunnes
törmättiin yhteen pariskuntaan, joka tarttui kädestä ja vei meidät takaisin
takahuoneeseen. Oli yllätys, kun pariskunta häipyikin ja ojensi meidät toiselle
pariskunnalle, joka oli jo sängyssä. Vaikka huone oli pimeä, huomasi, että
nainen näytti huippumallilta. Miestä puolestaan ei heti nähnyt niin hyvin.
Alettiin puuhailla heidän kanssaan, kunnes Birgit kuiskasi vierestä, että toi
mies on erittäin vanha. Niin hän tosiaan olikin. Vaikka minulla kävi tuuri, kun
kohdalle osui nuori kaunis mimmi, Birgitille osuikin varmaan hänen vaarinsa
ikäinen mies. Häivyimme saman tien...
Koska päivä oli ollut pitkä, alkoi olla
rauhallisempi fiilis. Käveltiin vielä takaisin baarille. Siellä meidän
kimppuumme hyökkäsi uusi pariskunta. Hyökkäsi on oikea sana, sillä tapa toimia
kyseisellä klubilla oli sellainen, että ei mitään armoa. Jos toisesta
pariskunnasta pidettiin, silloin toimittiin saman tien. Juteltiin tämän
viimeisimmän parin ehkä pari minuuttia, kunnes he ehdottivat vielä kerran
leikkihuonetta. Kerrottiin, että oltiin juuri tultu sieltä ja tarvittiin tauko,
johon he vastasivat, että juurihan teillä oli tauko tässä jutellessa:D
Kysyin, sopiiko Birgitille, ja palasimme
takaisin pimeälle alueelle :) Birgitin onneksi mies ei jaksanut kovin kauan.
Minun onnekseni nainen puolestaan oli kestävämpi puoli siitä parista. Pantiin
varmaan tunnin verran, kunnes mies alkoi jo kysyä vierestä, että "Hei,
miten kauan joku voi jaksaa?" :)
Ensimmäinen iltamme päättyi siihen ja mentiin
takaisin asunnolle. En ole vielä kertonut, miltä asuntomme näytti. Tässä olisi
pari kuvaa, mitkä ehkä antavat käsityksen asiasta. Kyseessä oli hieno, valtavan
iso vanhan ajan asunto, missä oli kaksi erilaista makuuhuonetta, keittiö ja
tilava olohuone.
Nallekarhut |
Seuraavan illan suunnitelma oli illallinen
kämpällä ja vierailu seuraavalla klubilla. Päivällä käytiin ensin Birgitin
kanssa tarkistamassa, onko Eiffel-torni paikallaan ja onko Mona Lisa vieläkin
Louvren museon seinällä ;) Ne olivat niin kuin pitikin ja meidän pakollinen
turisti kierroksemme oli sillä hoidettu. Paluumatkalla kämpälle huomattiin vielä
yksi kauppa, minkä vaate ikkunassa näin yhden alusasusetin, minkä halusin Birgitille.
Se on aivan täydellinen Himos-reissuille :)
Illallisen jälkeen tytöt alkoivat valmistautua
klubia varten, mitä miehet saivat innolla seurata vierestä. Ei missään
vaiheessa kyllästyttänyt katsoa näitä kahta kaunista ... Meidän perinteinen
ranskalainen parveke otettiin myös käyttöön ja silloin ymmärsin, mihin näitä
parvekkeita ylipäänsä tarvitaan :)
Kadulla tykättiin |
Koska tunnelma oli kuuma, parveke oli ainoa
paikka, missä tytöt sai edes vähän jäähtymään :D
Meidän sen illan kohde oli klubi nimeltään
Overside. Se on kuulemma Pariisin toiseksi paras swingerklubi. Sinne ei ollut mitään sisäänpääsyvaatimuksia.
Niin kuin edellisenkin illan klubi, oli
tämäkin vähän sivussa tai
"piilossa", koska eihän näillä paikoilla ole mitään mainoksia.
Ainoa,
mikä huomattiin taksista noustessa, oli tilapäinen "Overside"-
kyltti. Ohjeet perille olivat netissä ja paikka löytyikin niiden avulla
helposti.
Klubi muistutti yökerhoa tai baaria. Tehtiin
pikaisesti kierros ja huomattiin heti, että tämä paikka ei vain ole meille.
Istuttiin hetkeksi sohvalle, mistä nähtiin melkein kaikki ihmiset klubilla. Meidän
neljän mielipide oli yhteinen EI. Kaveripariskuntamme kertoi, että kun he
olivat viimeksi, heillä ei ollut mitään tietoa edellisen illan hienosta
paikasta. Tämän vuoksi he eivät olleet osanneet odottaa näin uskomattoman
suurta tasoeroa. Jos olisimme olleet tässä toisessa paikassa edellisenä iltana,
se ei olisi ehkä tuntunut niin pahalta. Nyt tiesimme, että parempi paikka on
vain kivenheiton päässä. Päätimmekin heti lähteä takaisin edellisillan
klubille. Taas kävi tuuri, päästin saman tien sisään. Vaatetus oli ilmeisesti onnistunut
:)
Kaikki
oli täsmälleen kuin perjantaina ja tuttuun tapaan aloitettiin tanssilattian
vierestä. Toisena päivänä ei kuitenkaan vaan jaksa :D Jos olisimme vielä
kaksikymppisiä, olisi ehkä ollut toisin, mutta enää ei vaan jaksa bilettää
illasta aamuun ja toisinpäin :) Pyörittiin klubilla hetki, mutta ei kovin kauaa.
Pariisi on helppo vetää yhteen. Jos haluatte
nähdä ja tuntea, miten muodin pääkaupungissa toimitaan, ei kuin ostamaan
lentolippuja;) Meidän suositus on Les Chandelles- klubi, mistä saa
lisätietoja täältä.
Seuraava seikkailu, mistä kerron vielä
lyhyesti, on omat bileemme, mitkä järjestettiin Virossa. Suomessahan näitä
kaikenlaisia tapahtumia on ainakin kerran kuussa, tai jos ollaan rehellisiä,
useamminkin :) Viron puolella taas tosi harvoin jos ollenkaan. Nekin, missä ollaan
oltu, ovat olleet aika kehnoja. Viron kansa on pienempi ja aihe ei ole varmaankaan
vielä kovin suosittu.
Mutta ei se mitään. Jos kukaan muu ei
järjestä, sitten täytyy tehdä itse ;) Vuokrattiin upea kartano Tallinnan lähistöltä. Kun kerran
haluttiin laatua, järjestettiin ilta huolellisesti. Mukana oli esiintyjiä,
jotka eivät yleensä esiinny julkisesti. Heille tanssiminen on enemmän harrastus
ja illassamme he suostuivat esiintymään vain, koska siinä oli haastetta. He ovat
taideihmisiä ja esittivät koko numeron alusta loppuun alasti :) Ryhmässä oli
yhteensä kolme upeaa naista ja yksi mies, joka näytti mallia, kuinka mies voi
tanssia ;) Näin upeaa numeroa emme Birgitin
kanssa edes osanneet toivoa ja kaikki muutkin olivat yhtälailla innossaan
heistä. Tämän tanssiesityksen lisäksi mukana oli vielä tankotanssija, joka oli
kuin liimattu tankoon kiinni :) Luonnollisesti löytyi myös leikkihuone, jota ei
tosin kovin paljoa käytetty. Varmastikin siksi, kun kyseessä oli vasta ensimmäiset
bileet ja ihmiset eivät oikein uskaltaneet lähteä puuhastelemaan.
Kuvia ei valitettavasti ole,
koska meillä oli tiukka kännykkä kielto niin kuin aina ;)
Pariisin seikkailu on merkittävä erikseen, koska asu minkä Birgit siitä reissusta (söpöt pinkit nallekarhut) sai aikaiseksi hänen fani sivun nimimerkin. Eli siitä syntyi "Pinkbearbirgit" ja jos joku halua katsoa sieltä tuhmaa sisältöä tai jutella Birgitin kanssa, niin linkki sivulle on tässä: LINKKI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti